Haaste

Päätinkin juuri pähkäilyni, että tänään tekisi mieli kirjoittaa blogia. Aihetta ei syntynyt päässäni ollenkaan ja vihdoin Essi pelasti minut tältä tuskalta.:) Sain haasteen, jonka koitan nyt toteuttaa. Kun täällä koirista ja kissasta enimmäkseen puhutaan on tietenkin haasteen vastaukset aikalailla siltä pohjalta. Aloitetaan!

10 vuotta sitten...
Vuosi 2002 ja olin silloin 10-vuotias. Olin kinunnut koiraa jo vuosia ja vannonut pitäväni siitä huolta. Lainasin kirjastosta paljon koirarotukirjoja ja esittelin sieltä äidilleni mahdollisia rotu vaihtoehtoja. Päälimmäisenä on tainnut mieleen jäädä tiibetinspanieli, johon äitinikin jo hieman myöntyi. Elättelin siis toiveita omasta tipsusta. Pienessä päässäni haaveilin myös bernhardilaisesta, jollainen oli serkuillani. Soitin myös kerran salaa vanhemmiltani hirvikoiramixistä, mutta onneksi pennut olivat kaikki myyty. Vuoden 2003 lopussa, juuri ennen uuttavuotta, luin Kaleva -sanomalehteä. Siinä se oli. Ilmoitus sekarotuisista villakoirista ja näytin ilmoitusta heti äidilleni. Meillä oli silloin vieraita ja äiti lupasi soittaa pennuista uudenvuoden jälkeen, kun vieraat olivat lähteneet. Salaa hän kuitenkin toivoi, että kaikki olisi jo silloin myyty. Uusivuosi oli juhlittu ja etsin lehden käsiini. Oli aika soittaa. Äiti puhui kauan pennuista ja lopetettuaan puhelun kertoi, että kaikki pennut olivat jo varattuja.


5 vuotta sitten..
Vuosi 2007 ja olin 15-vuotias. Meillä on koira, jonka nimi on Mortti. Yhtä pennuista ei tultu hakemaan, joista äitini soitti vuonna 2003. Perheelläni oli nyt ensimmäinen koira. Olin käynyt sen kanssa tokokursseilla ja hyvällä menestyksellä. Mortti oli helppo kouluttaa ja se palkkautui nameista. Se oli myös pallohullu. Haaveet Kannuksen kennellinjasta oli laitettu lukkoon, vaikka koulussani minua suurin piirtein patistettiin lukioon. Minun piti nostaa numeroitani, jolla varmistaisin pääsyn kennellinjalle, mutta se jäi vain ajattelun tasolle. Aloin pohtimaan toista vaihtoehtoa, 10.luokkaa. Lukion vierailupäivänä lukion rehtori kysyi tulevaisuuden suunnitelmista.
"Aikooko joku 10.luokalle?"
Olin suurin piirtein ainoa, joka nosti kättä. Perässä nostivat pari kaveriani.
"Noh. Ei kai teistä kukaan niin tyhmä ole, että sinne joutuisi."
Se varmisti päätöstäni, etten ainakaan menisi lukioon. Syksyllä 2008 menin Kalajoen 10.luokalle hyvillä mielin. En ollut tyhmä, halusin vain varmistaa pääsyni kennellinjalle. (Kaiken lisäksi, jos olisin mennyt Kannukseen vuotta aikaisemmin, olisin joutunut käymään kennel opintojeni lisäksi lukion, EI KIITOS!)

Mortti <3

3 vuotta sitten..
Vuosi 2009 ja olin 17-vuotias. Olin päässyt kennellinjalle 10.luokan ansiosta. Minulla oli ihka ensimmäinen oma koira, Nette. Kouluun tottuminen vei aikansa ja tunsin itseni huonoksi. Oppimaanhan sinne oli kuitenkin tultu ja imin tietoa itseeni. Neten kanssa oli vaikea opiskella. Käytännöntunnit menivät aina saman asian kanssa vatvomiseen. Nette oli laama, eikä oppinut. Aloin turhautua.

Ensimmäinen oma

K09 vuonna 2012

1 vuosi sitten..
Vuosi 2011 ja olin 19-vuotias. Nette on steriloitu ja treenaaminen sujuu paremmin kuin koskaan. Olemme osallistuneet tokokisoihin, huonolla menestyksellä, mutta hauskaa meillä on ollut. Olen oppinut paljon eri lajeista ja koulukin alkaa olla lopuillaan. En olisi koskaan uskonut, että luokka täynnä tyttöjä toimisi näinkin hyvin. Lopettaneita on useampi, mutta ei se määrä vaan se laatu.;) Loppu vuonna tapaan Mikan ja päätös siitä, että Kannukseen jäädään on lyöty lukkoon. Saan myös ensimmäisen oman projektin, Vilman ja heti perään toisen, Avan. Kaikki on hyvin, paitsi pian meidän tyttöjen tiet eroavat. Kourallinen lähtee kauas pois. Olen työskennellyt Kokkolan PetPointissa silloin tällöin.

Kuluneena vuonna..
Vuosi 2012 ja olen 20-vuotias. Koulu on ohi ja peloista huolimatta saan todistuksen ja valmistun. Kesä menee PetPointissa työskennellessä ja sieltä jatkan suoraan Kannuksen K-Kauppaan. Olen muuttanut virallisesti kirjoille Kannukseen, joten minua kutustaan kannuslaiseksi. Asun Mikan asunnossa tuliaisteni kanssa. Ava on ollut minulla puoli vuotta ja se lähtee. Perheestä puuttuu palanen, joka pitää täyttää.

Eilen minä..
Olen aamupäivän kotona. Syön pizzaa ja käydään Neten kanssa pihalla. Istun koneella ja röhnötän Tonton kanssa sohvalla. Minulla on iltavuoro ja olen loppu illan töissä. Menen heti töitten jälkeen nukkumaan. Väsyttää.

Tänään minä..
Aikainen herätys. Neten kanssa pisulle ja itse pesulle ja kaato sateessa töihin. Mika jää nukkumaan. Tulen aamupäivällä kotiin ja minua on vastassa Nette ja Tonto. Tonto?! Tonto on yleensä päivät vessassa, jottei se pissaa sohvalle. Mika nostaa päätään sohvalta. Kipee. Sataa, sataa, ropisee. Tämä tahtois ulos.

Huomenna minä..
Vapaapäivä!!! (Joka tarkoittaa siis, lauantai töitä..) Aijon mennä pitkälle lenkille ja käydä kaupassa ja leipoa jotain kivaa Mikalle. Ihan muuten vain. Tai ihan siksi vain, että mun tekee mieli syödä jotain herkkua.:) Kun Mika tulee töistä, on suuntana Kokkola. Mennään hakemaan uusi pesukone ja jääkaappi.

Vuoden päästä minä..
Tepastelen lähi pellolla Neten ja sakemanni neidin kanssa. Eikö? Suunnittelen tulevaisuutta ja olen edelleen Kannuksessa ja kaupan kassalla.. Haaveilen omakotitalosta ja omasta koirahoitolasta. Myös projektikoirasta.;) Mika kuuluu edelleen ehdottomasti kuvioihin, sillä meidän tarina ei lopu koskaan. Tonto möllöttää ja lihoo, eiku laihtuu! Haaveilen oranssista uudesta kisusta, tytöstä tai pojasta. Ehkä sitten, kun on se talo..

Haasteen saa kopioida jokainen halukas, mutta haluan myös haastaa minun huimat 2 (!!) lukijaa, koska olen niistä kovin kiitollinen.;)
Piia ja Sulo & Emmi

Kummityttö Meea 4v. kyläilee

Viikonloppu on takana ja sain nauttia kummityttöni seurasta. Meea tuli meille perjantaina yökyläilemään. Käytiin Kokkolan TouhuTalossa ja pesäpalloa katsomassa. Mukana oli myös Mikan kummityttö Neea. Hieman huvitti huudella:
"Neea ja Meea! Pois sieltä! Me muuten Mika kuulostetaan ihan joltain mielikuvituksettomilta vanhemmilta. Joo, vähän nimien keksimisessä ongelmaa, muutetaan vaan eka kirjain."
Harmi vain, että hurjasta meiningistä huolimatta ja hurjasta kannustamisesta, Kannuksen pojat saivat hopeaa ja Suomenmestaruus jäi niukasti saamatta. Mutta olipahan hieno peli ja lapset sai leikkiä pihalla pari tuntia, jotta uni maistuu illalla.

Minäkin pääsin pitkästä aikaa pallomereen ja innostuksen huomaa :D

On jotenkin kauheen hienoa huomata, että Nette ei ole moksiskaan Meeasta. Yleensä Netellä on pieni varaus lapsia kohtaan ja jos niitä tulee meille kylään, Nette murisee ja pakoilee ja murisee sieltä piilosta. Liian tyrkkyille lapsille Nette antaa myös pieniä varotuksia.

Meean nähdessään Nette pyöri sen jaloissa ku hullu samallalailla kun se tekee meille. Inisi ja vikisi ja piti yrittää nuolla naamaa. Meea sai hoitaa aina kun mieli teki, eikä ainoatakaan murinaa tullut. Olin jotenkin kuvitellut, että Neten "lapsipelko" johtuisi juuri Meeasta ja hänen pikkuveljestä Mirosta. Nette ja Mirohan on samanikäisiä ja voitte kuvitella minkälaista on pienen pennun kanssa ja kahden tosi pienen lapsen kanssa. Asuin silloin nimittäin suurimmaksi osaksi Oulaisissa.

Nyt kuitenkin Nette ja TontoKIN tappelivat Meean huomiosta. Tontostahan on tullut kauhean sosiaalinen, jopa vieraita kohtaa. Kovia ääniähän se pelkää ja juoksee aina vessaan turvaan kun ovi käy, mutta muutaman minuutin päästä tulee silitettäväksi tai änkeää syliin. Nyt on Lasse Sievinen jättänyt asunnon ja paikalle on saapunut aina niin iloinen RonttiTonto.

Kaikki lapset sulassa sovussa <3

Voittaja fiilis!

Kasvattaja vastasi vihdoinkin minulle! Sain todella mukavan viestin häneltä ja alkaa näyttä hyvältä.;) Nartun seuraavat juoksut ovat tammi/helmikuussa ja silloin olisi tarkoitus astuttaa. Ajankohtakin alkaa siis näyttää hyvälle. Uroskin on nyt valittu tai ainakin sopivan oloinen on löytynyt. Mitään ei ole lyöty lukkoon, mutta kasvattaja haluaisi uroksen isäksi.

Pennuista on alustavia varauksia kahdesta uroksesta ja yhdestä nartusta. Kasvattaja aikoo myös jättää itselleen yhden nartun. Neljä pentua on siis käytännössä varattu. Nyt täytyy vain toivoa, että narttu tulee tiineeksi ja pentueeseen tulee enemmän kuin neljä pentua ja ainakin kolme narttua. Edellisessä pentueessa oli seitsemän pentua, joten toivotaan parasta.;)

Kasvattaja antoi puhelinnumeronsa, mutta en vielä saanut kerättyä rohkeuttani soittamiseen. Kyselin siis sähköpostillä vielä muutamia asioita ja odotan vastausta. Ehkä pian saan soitettua ja sovittua esim. nartun näkemisen. Olen katsonut isän ja emän treenivideoita ja huh. Ovat kyllä hienon näköisiä.

Jännittää hieman, mutta odotukset ovat korkeat. Eniten pelottaa nartun tyhjäksi jääminen, sillä silloin se tarkoittaa, että täytyy aloittaa etsiminen uudestaan. Kasvattaja kyllä mainitsi parista toisestakin astutettavasta koirasta.

Yritin ottaa mun perheestä potrettia.. Epäonnistuin.

Kisaura

Olen alkanut tulemaan päätökseen, että Neten ja minun kisaura alkaa olla lopuillaan. Suurin syy on minun laiskuuteni, mutta en ole koskaan Netestä mitään hullua kisatykkiä halunnutkaan. Eikä se sitä kaipaakkaan. Minulla ei ole koskaan ollut suuria tavoitteita Neten suhteen, joka siis tietenkin haittaa jonkin verran edistymistä. Ensimmäisten kisojen aikaan ajattelin, että kyllä me se ALO1 ainakin saadaan. Harvempi villakoira kuitenkin nähdään tokokentällä.

Taulukko Neten pärjäämisesta Toko:n alokasluokassa

Kuitenkaan Nette ei pääse mihinkään villakoira tilastoihin, sillä se ei ole virallisesti rekisteröity, muuta kuin FIX-rekisteriin. Kävin Suomen Villakoirakerho ry:n nettisivuilla ja sain ilokseni nähdä, että villakoiria pyörii kiitettävästi tokokentillä. Olen itse kiertänyt paljon lähialueiden tokokisoja, enkä ole koskaan päässyt itse näkemään villakoiraa kentällä.. Ilahduin myös, että villakoirille jaetaan vuoden Tokovillakoira-palkinto. Oli hienoa huomata, että kentillä kilpailee jokaisesta kokoluokasta villiksiä. Toyvillakoirasta, isovillakoiraan!

Olisin halunnut tehdä jonkin kaavion tittelin voittaneista villakoirista, mutta en todellakaan päässyt yhteisymmärrykseen OpenOffisen kanssa. Murr..

Olen myös laittanut nyt sähköpostia kasvattajalle, josta haluaisin koiran. Katsotaan mitä hän vastaa ja mitä aika tuo tullessaan. Josko perhettä pian kaunistaa saksanpaimen tyttö.

Etsintä jatkuu.. ja on aika päästää irti.

Hyvät lukijat! Yllemme on laskenut suru ja pienenpieni sadepilvi. Puhuin juuri Minnan kanssa puhelimessa. Avalla oli tänään kuvaukset. Luusto ei olekkaan niin paha, kun ollaan kuviteltu. Eläinlääkärin mukaan ei A:ta, muttei D:täkään. Joten Ava ei ole palaamassa kotiin.

Tässä olen pari päivää kerennyt mietiskellä. En oikein osannut päättää kumpaa kannattaisin. Sitä, että Ava olisi täsyin rikki ja minä saisin sen vai sen luusto olisi suhthyvä ja se pääsisi juuri Avalle tarkoitettuun työhön. Minnalla käyminen avasi jollain tapaa silmäni. Sen on hyvä olla ja se on unelma koira opaskoiraksi, joten olin jo hieman kallistunut tähän mielipiteeseen. Olisinko halunnut rikkinäisen koiran?

Minna kertoi paljon Avan kehittymisestä ja se oli päässyt jo tutustumaan sokeaankin ihmiseen. Saksanpaimenoppaille on kuulemma tosi paljon kysyntää. Ava on priimaa siinä luokassa.

Nyt meillä siis jatkuu oman pennun etsintä. Olen muutaman varteenotettavan kennelin löytänyt ja saanut jopa hyvää palautetta valinnoistani tältä suuresti minua auttaneelta kasvattajalta, jolta en pentua voikkaan saada (Suunnitelmia). Metsästys jatkuu, täydellistä ei ole vielä löytynyt.

Onnea Avalle kohti työuraa!

Suomen sympaattisin koirapersoona !

Hei kaikki sivuilla kävijät ja lukijat. Käykäähän äännestämässä Nette Suomen sympaattisimmaksi koirapersoonaksi!
TÄSTÄ

Terveisiä projektikoirilta !

Olimme Mikan kanssa katsoneet koko viikon meidän uutta autoamme. Olemme nyt varmaan sitten jotain perheellisiä kun ostimme farmari Volvon.:) Koiria varten tietenkin. Perjantaina matkamme alkoi sillä, että Nette lähti hoitoon Mikan äidille ja Tonto meni TAAS hoitolalle. Ihan rupiaa jo hävettää kun on aina viikonloppuina jotain välttämättömiä menoja ja Tontolla ei ole muuta paikkaa. Ei sattunut tämän viikonloppunakaan olemaan kavereita Kannuksessa, jotka olisivat sitä voineet käydä meillä kotona katsomassa.

Launtaina alkoi sitten meidän matka junalla Hyvinkäälle. Autokaupan myyjä tuli hakemaan meidät asemalta uudella Volvollamme. Mika sai heti koeajaa auton ja liikkeessä tehtiin sitten kaupat. Pakko oli melkein heti halata autoa ja sanoa: "Tuu kotiin!" Oli se vaan niin meidän.

Hyvinkäältä lähdimme Loukolle, tuonne Seinäjoelle päin. Menimme minun sukulaisteni luokse yökylään. Grillailtiin, saunottiin ja höpöteltiin ja oli niin mukavaa. Heillä on myös kaksi aivan mahdottoman suloista pientä kania. Tämän takia juuri Nette ei päässyt mukaan. Kanien piti saada olla rauhassa, nimittäin ihan vähän aikaa sitten naapurin koira oli tullut sisälle taloon ja tappanut heidän uuden kaninsa. Nyt oli siis taasen uusi jussikka kotiutumassa.

Nyt sitten siihen itse asiaan! Otin Minnaan yhteyttä ja päätimme mennä käymään hänen luonaan. Munakkaan ei ollut matkaa kuin n.30km.

Minnalla oli kotonaan melkoinen koiralauma (bordercollie, 2x saksanpaimenkoira, belgianpaimenkoira mailois ja 2x labradorinnoutaja.) Näin siis samalla kertaa Vilmaa ja Avaa. Vilma tunnisti minut heti, kuten aina. Se on kyllä sitten oikea sylikoira. Ava hörskötti omaan tapaansa muiden kanssa. Liian paljon hälinää, joten Avalla menee korvat täysin kiinni. Se ei oikeastaan edes huomannut meitä. Minna laittoi muut sisälle ja pihalle jäi vain Ava. Pyysin Avaa silitettäväksi ja se tulikin. Otin se pään käsieni väliin ja kysyin: "Tunneks sä mua ollenkaan?"

Ja sitten se alko. Kauhea riekkuminen. Vihdoin saivat Avan pitkät piuhat jotain järkevää tietoa perille. Voi sitä jälleen näkemisen riemua ja äkkiä etsimään keppiä jota näyttää.

Viivyimme Minnalla 1,5 tuntia. Syötiin Minnan tarjoamaa makaroonilaatikkoa (joka muuten oli erinomaista) ja höpöttelimme koirista. Minnalla oli nyt myös se labradorinpentu, jota hän tarjosi minulle aikoinaan. Kivan oloinen, rauhallinen ja ystävällinen pentu. Ainoa vaan, että se näytti heti pahat puolensa tästä yliseksuaalisuudesta ja nylkytti Almaa, puolisiskoaan.:D

Teimme lähtöä ja Ava ja Vilma olisivat lähteneen mukaamme autoon. Minnan bordercollie jo kerkesi hyppäämäänkin etupenkin jalkotilaan, että mä kans! Päätimme ainoan yhteisen kesälomareissumme ansiosta, että meillä ei oo mihinkään kiire, joten lähdimme vielä Tuuriin ja Kyläkauppaan. Listalla ei ollut juuri mitään ja silti mukaan eksyi pussillinen vaatteita ja Netelle metallihäkki uuden automma taakse. Nyt on neitin turvallinen matkustaa.

Avan kuvaukset ovat torstaina. Minna lupasi laittaa minulle sähköpostia siitä, mitä eläinlääkäri on arvioinut kuvien olevan. "Jos näyttää pahalta, se on sitten teidän. Mielelläni en siitä luovu, on se muuten niin hieno koira." Toisaalta toivon, että Ava saisi hyvät tulokset. Se on kuin tehty tähän työhön, mutta toisaalta.. Minulta lähtee mahollisuudet saada tyttö takaisin kotiin.

Epsan projektikoirat: Vilma ja Ava
ja uusi automme tietenkin !