tiistai 27. marraskuuta 2012

Rakas Joulupukki!

Täällä kirjoittaa Tonto-kissa. Olen ollut tosi kiltti tänä vuonna ja siksi olenkin ansainnut paljon lahjoja, kyllähän sinä sen tiedät. Näin nimittäin tonttusi takapihallamme, kun katselin talitinttejä. On tullut siis aika toivoa joululahjoja. Haluan paljon jouluruokaa! Tosi paljon ja tosi hyvää!

Pedin haluaisin myös. Sellaisen pehmeän, eikä edes kovin ison. Sellaisen mihin voisi käpertyä ja uinahtaa rauhassa. Laser-valooni haluaisin myös uudet patterit. En ole leikkinyt sillä pitkään aikaan.

Haluaisin pyytää myös Helmille lahjaksi rauhallisuutta ja Netelle aktiivisuutta. Auttaiskohan, jos niiden päät löis yhteen, niin kaikki menisi tasan kummallekkin? Lasketaanko toisten päiden lyönti yhteen hyvässä tarkoituksessa rikkeeksi ja laitat miinusta kilttien kissojen kirjaan?

Lupaan jättää jouluna pipareita ja maitoa sinullekkin. Maistan vain hieman, jotta ne ovat varmasti hyviä.

Terveisin
Hirveän kiltti Tonto-kissa







Mitäs te toivotte pukilta ? :)

Bon Appétit

Koulussa opetettiin, että pennusta asti olisi hyvä opettaa koira erilaisiin ruokiin ja makuihin. Helmi syö kyllä hienosti nykyään nappulansa. Ei jätä ruokaa tai ruoka-aikaa välistä. Välillä, jos itse on hieman myöhässä aikataulusta, on kämpässä seinille hyppivä sakemanni lapsi. Ruuan takia.

Kouluttaminen onnistuu ruualla hienosti ja opaskoiria ei leluilla saakkaan palkata. Ruoka vain on niin hyvää, että paikalla pysyminen, rauhoittuminen ja ymmärtäminen kärsii.

Luita ja possunkorvia on maisteltu ja ne kelpaavat hienosti pennulle pureskeltavaksi. Pakastimessa odottaa rustoluita ja niitä on tarkoitus antaa, kun ruoka on saatu ensin kunnolla vaihdettua uuteen. En viitsi tehdä liian monta muutosta yhtäaikaa. Saksanpaimenkoirien mahan kestävyydestä on vaihtelevia kokemuksia.:)

Luvattomia asioitakin ollaan maistettu. Kaukosäädin löytyi viime viikolla lattialta. Sitä oli maistettu vain ihan pikkuisen, eikä suurta tuhoa ollut syntynyt. Jätökset maistuvat vaihtelevasti edelleen. Tänään Helmi on ensimmäistä kertaa kotona täysin yksin, kun otin Neten pyörälenkille mukaan. Siivoilin varmuuden vuoksi tavaroita pois ja rajasin kulkemistilaa hieman aidalla. Palattuamme kotiin oli lattialla talipalloja, syötynä.. Ostimme ison ämpärillisen talipalloja lintuja varten, enkä todellakaan arvannut, että Helmi saisi ämpärin kantta auki, kun en itsekkään sitä meinannut saada. Kolme talipalloa kuitenkin oli päässyt "parempiin" suihin ja maha onkin sitten sen mukaisessa kunnossa.

Innolla odotan siis yötä ja siivoamista.. Sisäsiisteys on muuten hyvällä mallilla. Helmi pyytää ulos useammin kuin pissaa sisälle ja aamullakaan ei ole kuin yhdet pissat, jos niitäkään. Viime viikolla kylläkin Helmi oli varastanut ruokapussinsa ja syönyt sieltä pohjat, mitä oli jäljellä. Koko yön ramppasin siivoamassa jätöksiä, nimittäin se haju ei ollut mikään ihan miellyttävä. Neljännen heräämisen jälkeen piti vähän jo manailla väsyksissä ja keskustella: "Mä lähetän sut Kiinaan pahvilaatikossa. Ne syö koiria!"

Helmi istui mutinani ajan pää kallellaan, enkä sitten viitsinyt sulloa tuota pentua sinne pahvilaatikkoon ja antaa Kiinalaisten riesaksi. Pianhan tämä pentuaika on ohi ja sitä alkaa kaipaamaan takaisin, kun tulee murkkuikä.

Seuraavaksi video kurkun maistamisesta. Tämän vaikeampaa ei varmaan pienen palan syöminen voi olla...

lauantai 24. marraskuuta 2012

Helmi oppii tavoille

Mitään suuria koulutuksellisia läpimurtoja emme ole tehneet Helmin kanssa. Oikeastaa emme ole opiskelleet juuri mitään temppu juttuja vaan ensisijaisena tavoitteena on oppia kunnon koirakansalaiseksi. Käytöstavat ennen kaikkea!

Helmi tietää ettei vessaan saa mennä, sillä se on Tonton valtakunta. Helmi tietää, ettei keittiöön saa tulla, jos sielä syödään. Helmi myös tietää, että yöt nukutaan, eikä herätyskellon ensi pirinät tarkoita nousemista. Helmi tietää, että täytyy olla rauhassa, että saa ruokaa. Helmi vähän jo tietää, ettei ovista rynnitä ensimmäisenä ulos ja sisään. Helmi myös tietää, ettei ihmisiä kohti saa missään nimessä hyppiä, eikä saa liiaksi riehua kun vieraita tulee. Helmi myös osaa olla yksin kotona tuhoamatta. Helmi tulee luoksekkin aina kutsuttaessa.

Nämä mainitut asiat ovat meidän perheessä todella tärkeitä. Joissakin perheissä ehkä tokon alkeet ja 500 eri temppua on pennuille tärkeää opittavaa jo heti sen tullessa uuteen kotiin. Meidän tavoitteet niissä asioissa ovat vielä kaukana tulevaisuudessa. Me nimittäin asutaan täysin pellossa ja nautitaan meidän lapsuudesta ja ollaan pentumaisen hölömöjä. Pyöritellään päätä uusille äänille ja testataan koiramaisia eleitä ja yritetään ymmärtää toisiamme. Välillä nukutaan vierekkäin sohvalla ja toisena hetkenä jo revitään toistemme hermoja.

Me koulutetaan Helmistä sellaista koiraa kun itse haluamme. Emme jätä mitään puolitiehen, emmekä ajattele: "Noo, ei kai se niin justiin ole, ku eihän se meille jää!" Täällä eletään yhtenä suurena perheenä ja nimenomaan, sitä perhe elämää. Kaikki kantavat kortensa kekoon omalla tavallaan.

Oikeastaan kyllä Helmi jo kaksi temppuakin osaa. Helmi osaa istua ja antaa tassua. Tokon alkeet on käytännössä siis aloitettu ja temppulistaltakin puuttuu enää 499 temppua. Istumista treenattiin kaksi jaksoa, kahtena päivänä. Istumaan meno on ollut Helmillä tulostaan asti tosi vahvaa, joten se oppi sen loppupeleissä itsestään. Pari päivää treeneistä se osasi istua käskystä. Tassun antaminenkin on ollut sillä vahvaa pennusta asti. Se läpsii tassuillaan muutenkin, joten siihen sai helposti liitettyä käskyn. Helmi oppi senkin siis itsestään. Odotetaan siis helppoja koulutushetkiä, sillä täällä näköjään riittää pari toistoa ja pari vapaata päivää ja Helmi oppi kaiken vapaapäivinään.:D Noh, katotaan mitä meistä syntyy.

Täällä myös kasvetaan hurjaa vauhtia. Ainakin korvat kasvaa...:)

tiistai 20. marraskuuta 2012

Eksyksissä...!

Tänään tapahtui jotain niin kamalaa etten halua koskaan enää kokea. Lähdimme Sarkin ja koirien kanssa lenkille. Ajettiin sellaselle hiekkatielle ja siitä poikettiin metsään, kun näytti niin kivalta polulta. Koirat juoksivat mielissään keskenään ja Helmikin alkaa pysyä isompien mukana. Höpöteltiin mukavia ja nähtiin metsässä pomppiva jänönenkin. Noh, Netessä on hieman metsästyskoiran vikaa, kelpaa jahdattavaksi niin linnut kuin pupusetkin. Nette sitten pyöri sielä mehtässä hajujen perässä, enkä nähnyt siinä mitään ongelmaa. Sitähän se tekee useasti, kun ei meinaa päästä yli asiasta.

Lopulta se lähti juoksemaan syvemmälle metsään eikä tullut enää luokse kun käskettiin. Lopulta Nette katosi kokonaan näkyvistä. Hieman siinä nauratti ja huhultiin ja vihelleltiin Netteä takasin. Lopulta alko todellisuus valaistumaan, kun kaikesta huolimatta koira ei palannut. Pakko oli lähteä Neten suntaan kävelemään syvemmälle outoon metsään.



Neten etsimisen ohella täytyi pitää huolta myös, että pienin pysyy mukana. Muutamien ojien yli jouduin Helmin auttamaan. Pysyin yllättävän kauan rauhallisena. Viheltelin ja huusin Netteä ja Niitti pomppi kasvojeni korkeudella: "Minä voin olla Nette! Minä olen kiltti koira ja olen tässä kun sinä pyydät! Haloo!? Haloo!? Huomaatko sinä minua?"

Jos ihan totta puhutaan, en edes noteerannut Niittiä mitenkään. Kävelin metsässä kuin sumussa. En nähnyt tai kuullut mitään muuta kuin itseni ja tyhjän metsän. Ei Netteä missään.. Epätoivo alkoi iskeä ja kirosanoja alkoi lennellä suusta kuiskauksina. Kannuksessa on lähiaikoina kadonnut useampikin koira lenkeillä, nytkö se sitten osu omalle kohalle?

Kyyneleet alkoivat valua silmistä ja huuto vaipui epävarmemmaksi.
"Nette missä sä oot?! Tule tänne! Netteeee!"
Sitten...
"Ei oo totta! Tuolta se tulee! Tuolta se tulee!"
Nette pomppi kauempana metsässä meitä kohti. Kyyneleet vaihtuivat vuolaiksi ilonkyyneleiksi. Tipuin samantien polvilleni samaleisiin. Itkin ja huusi Netteä luokseni. Sieltä se pomppi todella iloisen näköisenä. Läähätti ja hyppi. Ilme oli koominen:
"Lallallalallaa! Joo mä kävin vähän juoksemassa pupun peräs, mitä te täällä oikeen huutelette?"
Otin Neten heti syliini ja puristin sitä itseäni vasten. Kyyneleet valuivat edelleen.

Tällainen oli Neten ilme, kun se juoksi luokseni metsästä. Kuva on vanha, mutta kuvastaa Neten ilmettä loistavasti.
Kannoin Netteä pitkän matkaa vain sylissäni, eikä se tuntunut edes painavalta. Vähän tuli hätä siitäkin, että oltiin sokeasti vaan kävelty metsässä ja nyt pitäisi löytää poiskin. Polku löytyi yllättävän hyvin ja Nette pysyi sylissä kunnes oltiin metsästä pois. Olimme kummatkin aika järkyttyneitä ja jatkoimme lenkkiä hiekkatiellä. Nette pidettiin koko ajan tiukasti silmällä, vaikka koira ei ollut moksiskaan siitä, että oli ollut meiltä hukassa.

Mitä tästä opimme? Neten on pakko elää ikuisesti, koska mä en muuten kestä...

Kaikista rakkain <3
(2009)

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

TemppuKoiria


Haluaisin esitellä teille Neten lempitemput. Tassun antaminenhan pitäisi sujua joka koiralta, eikö?;) Se lukeutuu meidänkin koiran lempitemppuihin. MUTTA! On myös yksi temppu, joka on vielä hieman kivempaa. Nimittäin nenän kaivaminen. Kuulitte oikein.

Kaksi vuotta sitten koulussamme meille annettiin joululomalle pari tehtävää. Yksi niistä oli opettaa koira pyyhkimään nenää/häpeämään. Koira piti siis saada koskettamaan omalla tassullaan nenäänsä. Meidän temppumme on saanut huvittuneisuutta osakseen. Kerran koulumme käytännön tunnilla temputin Netteä ja ohi käveli sielä koiraansa treenaamassa oleva poliisisetä. Hän hekotti hetken yksikseen ja pyysi pian meitä näyttämään temppumme uudelleen.

Noniin, nyt sielä ajatellaan, että onpas epäkohteliasta opettaa koiransa KAIVAMAAN NENÄÄ! Sehän kuuluu huonoihin käytöstapoihinkin. Me olemme jo ratkaiseet tämän asian, hyvät ystävät. Me sanomma päivää oikealla tassulla ja kaivamme nenää vasemmalla.;) Näin välttyvät vieraat räkäjäljiltä.:D

Löysin myös videon, jossa on ainaki miljoona koiraa antamassa tassua.:)


Huomasin muuten, että olen youtubessa linkannut jotain"korjaa videoni, kun se tärisee niin paljon" niin nyt se on sitte tuollanen ihmeellinen.:D Mutta ei anneta sen häiritä.

Helmi 10 viikkoakin osaa antaa tassua ;) Vain tosi koirat sen osaavat. Helmistä on hyvää vauhtia tulossa siis kelpo piski!

Nette 3 vuotta ja Helmi 10 vko

perjantai 16. marraskuuta 2012

Shoppailua

Viikon makaamisen ja sairastamisen jälkeen oli kivaa vihdoin päästä ihmisten ilmoille. Lähdettiin Mikan kanssa Kokkolaan vähän katteleen uusia talvikenkiä ja tietenkin elukoille ruokaa. Helmi pääsi mukaan reissuun ja tutustumaan ison kaupungin hälinään. Alku ei ollut kovin hyvä, sillä neiti ei oikein tykännyt pannasta ja hihnasta. Aika kauan seisottiin parkkipaikalla ja sitten siirryttiin pari metriä kerrallaan eteenpäin.

Ekana etappina meillä oli Musti&Mirri. Helmi pääsi vähän tutustumaan uusiin hajuihin ja tietenkin uteliaisiin ihmisiin, jotka Helmi hurmasi. Tontolle tarttui mukaan säkillinen ruokaa ja Helmille leluksi pallo.

Suuntasimme PetPointtiin. Helmi olikin yhtäkkiä sitä mieltä, ettei hihnasta ole enää mitään haittaa ja käveli kauppaa kohti tosi reippaana. Tietenkin jarrut pistettiin päälle juuri tietä ylittäessä. Hieman nolona nostin pennun äkkiä syliin ja hipsittiin toiselle puolelle tietä. Onneksi autoja ei ollut kovin paljoa, eikä edes kauhean lähellä, mutta kävelevissä ihmisissä tämä tuotti hilpeyttä.

PetPointissa ostettiin lisää ruokaa Tontolle. Märkäruokaa tällä kertaa, sillä olen ollut kyseisessä kaupassa töissä ja saan ihan kivasti aina alennusta. Nytkin sain mukaan märkäruokapusseja, joissa oli menossa päiväys vanhaksi. Suunnitelmissa oli myös ostaa possunkorvia, sillä ne ovat Helmin suurta herkkua. Helmi sai myös kaupalla jo yhden korvan jyrsittäväksi. Päästiin jopa punnitsemaan neitokainen ja painoa oli 7.9kg. Helmihän on 9vko vanha nyt.

Pari lootaa kissanhiekkaa tarttui myös mukaan ja koiratkin saivat maistiaiseksi koirille tarkoitettua märkäruokaa kaupan päälle. Rahaa meni, mutta tarvittava on ostettava. Kissan ruokinnasta ja hiekoista en tingi. Meille kelpaa vaan paras.:)

Helmi joutui tunniksi autoon nukkumaan possunkorvan kanssa ja me suuntasimme ostamaan kengät ja kävimme syömässä. Olin varannut rahaa kunnon kenkiin ja alitimme budjetin kevyesti ja silti saimma tosi laadukkaat ja hienot talvikengät. Nyt ei varpaita palele.

Kissanhiekka: EverClean Multiple Cat ja Cedar
Kissan kuivaruoka: Profine Sterilised
Kissan märkäruoka: Applaws Chicken Breast&Pumpkin ja Chicken Breast&Wild Rice, Jelly Tuna&Sole Fish, Chicken ja Chicken&Eggs, Natures Chicken&Turkey
Koirille: Possunkorvia ja pallo
Hieman huvitti kasata ostoksia makuuhuoneeseemme, kun mukana oli muutama apuri. Seuraavaksi siis otoksia kuvaus studiostamme!:D

Nette: Juu, eiku me vaan tässä kahtellaan vierestä..
Helmi: Niin justiin.. Ei tässä muuta..

Helmi: Vaikka mie voisin ihan oikeesti maistaa vähän possunkorvaa..

Tonto: Joo ja tämähän ei ole sitä miltä näyttää. En todellakaan halua maistaa tätä.. Ees yhtään..

torstai 15. marraskuuta 2012

Lisää p*skaa niskaan

Ei vaiteskaan.:) Tällä saralla meidän ongelmamme on ratkaistu. Olen tosiaan ollut viikon jo kotona sairaslomalla ja silloin pääsi käymään pieni vahinko. Helmi kerkesi vääntää torttua olohuoneen nurkkaan. Ei muutakuin tabasco pullo käteen ja kuorrutin jätökset soosilla. Helmihän oli ihan mielissään, että oikeen tarjoilin sille herkkua kastikkeen kanssa. Sinne pentu mönki oikein antaumuksella nuolemaan tätä herkkua. Mun ilme oli varmaan näkemisen arvoinen. "MITÄ?! Etkai sie oikeesti tykkää tuosta?!"

Noh, hetken nuoltuaan lähti Helmi aika sukkelaan pois. Kieli lipoi äkäisesti ilmaa ja tassulla piti pyyhkiä nenää. Opetus oli mennyt siis perille ja kyllä, tämän koommin ei meillä ole kakkaan kajottu. ToDo-listaan raksi!

Ihan vaan näin yksin miettiessäni, vain koira ihmiset kehtaavat ja ilkeävät laittaa tällaisia blogikirjoituksia nettiin. Meillehän tästä "suuresta PASKASTA" ei ole mikään ongelma puhua. Asiasta voidaan keskustella vaikka ruokapöydässä ja samalla lapataan naamaan jotain ruskeaa kastiketta, jossa on epämiellyttävän näköisiä lihan paloja. Kaiken lisäksi oman rekun tuotokset voidaan kuvailla monella eri tapaa:
Kovaa, löysää, limaista, luukakkaa, stressimahaa, veristä, pehmeää, "joo se roikkui hiuksen varassa ja arvaa oliko pussia mukana, ei muutaku pieni koivunlehti kätehen ja ja ja...", tummanruskeaa, keltaista, mustaa, vaaleanruskeaa, harmaata, valkoista, "oho, sinnekkö se vinkulelu katosi!", sitä tulee PALJON ja koko ajan tai pari kertaa päivässä, "jaa kappas mun korvakoru!".

Ja siitä jauhetaan oikeen innoissaan.:) Voin vaan sanua, että kyllä koiraihmiset on melekosia paskan jauhajia.;D


keskiviikko 14. marraskuuta 2012

LIEBSTER- palkinto


Kyseessä on LIEBSTER- palkinto, jonka ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa. Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi tarkoittaa myös suosikkia.

Liebster-palkinnon ja & haasteen säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.

Sain siis kyseisen palkinnon Essin ja Coston blogista! Kiitos siis siitä.;)

Valitsemani viisi blogia ovat:
1. Oma Koti Karvainen
2. Femman elämää
3. Jonakin onnellisena päivänä
4. -
5. -

Valitettavasti pari kohtaa jäi nyt täyttämättä, sillä piirit ovat pieniä ja useampi, jonka olisin halunnut valita on saanut kyseisen palkinnon.:)

Kiitos ja kumarrus!
PS. Olen ollut kohta viikon kipeänä, joten mihinkään suuriin blogipäivityksiin en ole pystynyt. Helmin kuulumisia pian.;)

;)

ÄÄNNESTÄ NETTEÄ !

maanantai 12. marraskuuta 2012

Muistamisen päivä

Tänään on kulunut 3 vuotta siitä, kun Eikka lähti pois luotamme. Ajattelin omistaa tämän päivän sille ja blogikirjoituksenikin on tarkoitus muistaa häntä.

Siskoni asui silloin Oulussa ja hän oli hankkinut kissanpennun. Muistan, etten voinut pitää näppejäni erossa siitä suloisuudesta ja olin ikionnellinen, kun siskoni nukkui vieressäni ja pentu siis samassa huoneessa. Kissan nimeksi annettiin Einari, mutta sitä kutsuttiin Eikaksi. Eikka kasvoi siskoni luona.

Siskoni muutti takaisin Oulaisiin ja hankki pian sekarotuisen koiran, Taunon. Kerran hän tuli käymään meillä kummankin elukkansa kanssa. Tauno oli hieman villin puoleinen pystykorva-mix. Se retuutti Eikkaa kuin rättiä. Lopulta pääsin todistamaan jotain sellaista, mitä en olisi koskaan osannut odottaa eläinpiireissä. Eikka oli juomassa ja Tauno tuli ja löi käpälänsä kissan pään päälle niin, että sen naama jäi vesikuppiin. Siinä vaiheessa menin väliin ja myöhemmin sanoin äidilleni, että Eikka jää tänne. Äitini vastaus oli: "Noh, mutta vain yhdeksi yöksi." Eikka ei kyllä enää sen jälkeen meiltä lähtenyt.

Eikasta tuli perheenjäsen. Se ulkoili narun nokassa pihalla. Isäni oli virittänyt flexin portaittemme kaiteeseen ja Eikka oli siinä kiinni valjaista. Oli kevät, kesä, syksy tai talvi, usein Eikka oli minua ulkona vastassa kun tulin koulusta. Sanoin aina: "Moi Eikka!" Ja sain vastaukseksi vienon naukaisun. Aina. Niin me tervehdittiin toisiamme.

Kävimme tyylin jopa vessassa yhdessä. Eikan hiekkalaatikko oli alakerran vessassa. Kun menin sinne ja jätin oven raolleen, siinä me kökittiin kummatkin omilla pöntöillämme.

Eikka oppi pian kuinka valjaista pääsee irti pihalla. Talvisin se kiersi isoa lumikasaa niin kauan, että hihna oli tiukalla ja se sai itsensä pujotettua valjaiden läpi. Kesäisin siihen kävi terassimme tolppa. Sinä iltana isä oli ajatellut laittaa Eikan vielä viimeistä kertaa pihalle sille päivää. Se oli muistaakseni riehunut ja isä oli laittanut sen vähän rauhoittumaan ulos. Eikka kuitenkin riuhtoi itsensä valjaista yksin jäädessää.

Isäni on aina väittänyt, ettei niinkään välitä kissoista. Nyt se kuitenkin huuteli monta tuntia Eikkaa pihalla. Rapisutti ruokapussia ja etsi. Eikka ei tullut kutsusta. Vanhempani nukkuivat yön huonosti. Aamulla äiti oli käymässä ulkona, kun hänen joku tuttu tuli pihallemme.

"Onko teillä musta pitkäkarvainen kissa? Tuolla vähän matkan päässä on jäänyt sellainen auton alle."
Äiti lähti hakemaan sitä muistaakseni veljeni kanssa, ennen kuin liikenne vilkastuu ja joku ajaa Eikan päälle uudestaan.

Luin vanhoja kirjoituksiani siltä ajalta. Ajattelin laittaa ne tähän blogimerkintään.

Eikka on kuollu..
Torstai 12.11.2009 Klo 18:45

25.07.2006 - 12.11.2009


Mie en saa enää ikinä silittää sitä..
Se oli kyllä maailman kaunein ja kiltein kissa.

Rakastan sua aina <3

Mie en pysty sulattaan tätä
Torstai 12.11.2009 Klo 23:27

Miten maailman ihanimmalle kissalle pitää käydä näin. Se oli niin kiltti, sai vaikka roikottaa pää alaspäin eikä sanonu mitään. Kaikkein ihanin hetki oli aina se ku Eikka oli ovella vastassa. Sitten siinä sitä vaan katto sen maailman ihanimpiin silmiin ja rapsutti kaulan alta.

Sekin oli mahtavaa ku tuli kotiin ja Eikka oli ulkona, se aina maukas mulle tervehdykseksi, koska olin opettanut sitä siihen, että ainaku tullaan kotiin, pitää sanoa moi.

"Mitäs Eikka?"
Oli varmasti mun yleisin kysymys sille. Sitten rapsutuksia korvan takaa, kaulalle ja sitten pitkin selkää, jolloin Eikan takajalat nousi varpaitten varaan ja häntä kohti suoraa ylös. Aina kun Eikka oli syömässä sen kaapin päällä, silitin kerran selkää ja aina se nousi varpaille.

Paras hetki aina viikonlopussa oli se, kun tulin koirien kanssa lenkiltä. Eikka oli ulkona narussa ja tahtoo sisään. Päästän sen irti ja se juoksee ovelle. Koirat juoksee perässä. Siinä ne kaikki kolme tappelee kuka pääsee eka sisään. Aina, Eikka katsoi mua silmiin ja odotti milloin avaan oven. Kun avasin, kaikki juoksivat jonossa sisään.

Mutta nyt..
Minä menen kotiin, eikä Eikkaa ole sanomassa minulle "moi" ulkona. Eikkaa ei ole istumassa portailla minua vastassa sisällä. En näe enää niitä kauniita ja suuria silmiä, joista aina kehuin Eikalle.
"Pakko myöntää Eikka, mutta sulla on maailman kauneimmat silmät."
Ketä mie silitän kun meen keittiön läpi? Miksi Eikkaa ei voi olla siinä kaapin päällä syömässä? Miksi sen piti lähteä yksin ulos? Miksi se ei tullut takaisin parin tunnin päästä niinkuin aina ennen? Miksi se ei halunnut että saan vielä kerran silittää sen pitkää turkkia?

Miksi meille kaikki tärkeimmät viedään pois...?

Tää ikävä on ihan kamala. Eilinen päivä itkemistä, tämä päivä itkemistä..
Perjantai 13.11.2009 Klo 13:58

En tahdo vieläkään uskoa, että Eikkaa ei oo. Käytiin äitin kans pistää sen haudalle kynttilä. Äiti lähti takasin töihin ja mun oli pakko huutaa Eikkaa täällä. Jos se vaikka ois tullu niillä elefantin askeleilla yläkerrasta.

Menin Mortin luokse sohvalle ja sanoin sille, että etsi Eikka. Mut ei se liikkunu mihinkään. Ihan varmasti se tajuaa, et sen ystävä on nyt pois.

Mut kaikkein eniten mun tekis mieli mennä sille haudalle ja kaivaa Eikka ylös. Silittää ja kattoo sitä vielä viimesen kerran. Jos vaikka kaikki on erehtynyt. Jos se ei ookkaan Eikka ja se tulee kohta tonne oven taakse huutaman sisään.

Oli kamalaa käydä vessassakin kun ei se juossut perässä, mun kans samaan aikanaa vessaan. Niin on käyny monet kerrat. Kummatkin istuu omalla pöntöllä ja kahtellaan vaan toisia :')

Ja ku meni keittiön läpi eikä ollu enää kuppeja eikä ruokapusseja. Olin ihan varma, että kuulin kuin Eikka ois hypänny sille pöydälle syömään, mut kai se oli joku muu tumahdus.

Kova ikävä <3
Sunnuntai 15.11.2009 Klo 00:11

Eilen puhuttiin äitin kans Eikasta ja se kerto kaiken mitä ties. Se helpotti mun oloa tosi paljon, mut silti oli pakko kysyä,
"Ootteko ihan varmoja että se oli Eikka?"

"Valitettavasti se oli meidän Eikka ku vaan voi olla.."
Oli äitin vastaus. Mut edelleen mie jaksan toivoo, et se tulee takas. Ehkä se on lavastanu kuolemansa ja kohta se tulee takas sillä ilmeellä:"Hahahaa, huijasinpas teitä!"

Vaikka kissat on tos itsenäisii, meidän Eikka ei ollut sitä. Katoin just tänään kaikkia vanhoja kuvia ja se on aina ollu menossa mukana. Keskipisteenä.. Kerjänny huomiota..

Edelleen mie välillä kuulen sen askelia ja katon välillä Morttia Eikaksi. Outoa olla jääkaapillakin kun on vaan kaksi silmäparia odottamassa makkaraa. Missä on ne maailman kauneimmat silmät?

Tavallaan oli kamalaaki kuunnella äitiä eilen. Se sano, että Eikka oli maannu silleen päin, et se oli selvästi ollu tulos kotiin. Ajatella, että sillä oli matkaa vaan sen tien ylitys, pellon poikki, Marin pihan läpi ja nopeasti tietä pitkin meille. Ja se tietenki jäi just siinä ekalla etapilla auton alle.. Kamalaa oli myös se, että äiti sano, että sen päältä ei oltu ajettu. Luultavasti se oli jääny auton ALLE, eli renkaiden väliin ja sieltä auton alta joku osa on lyöny sitä päähän. Voi kulta rakas, jos oisit pitänyt päätäs alenpana oisit mun kans nyt tässä..

Vein tänään Jannen kans pikkuselle kynttilän haudalle.

Eilen tuli itkettyy Marin kans Eikkaa
Sunnuntai 29.11.2009 Klo 01.51

Puhuin Marin kans puhelimessa ja kysyin, että oonko muistanu kertoo sille Eikasta.
Eikä oltu sit nähty kahteen viikkoon, eikä Mari oo kattonu näitä merkintöjä, niin eihän se tienny koko asiasta.

Aluks mua ei itkettäny, mut ku Mari rupes itkee ja puhuu kuinka ihana Eikka oli, niin aloin sitte mieki.

Ja mulla on niin kauhee ikävä sitä. Olin tänään taas yksin kotona ja olin ihan varma et kuulin kuinka Eikka ois naukassu, just silleen ko se aina maukuu ko Nette kiusaa sitä.

Sen jälkeen me mentiinki viemään pikkusen haudalle kynttilä.


1 vuosi rakkaan Eikan kuolemasta
Perjantai 12.11.2010 Klo 13:55

Kirottu syyllinen!
Joku kasvoton ihminen!
Kuka se teistä on?
Ja kenen käsi on tahraton?


On pimeää, niin pimeää etten pysty sua näkemään
Enkä mitään muutakaan
Kuulumme vain toisillemme
Kaikki mitä tein tein vain sinua varten
Vartioin sun joka askelta
Kaikki mitä tein tein vain sinua varten
Suojelen sua muiden katseilta
Kaikki mitä tein tein vain sinua varten
Vartioin sun joka askelta
Kaikki mitä tein tein vain sinua varten


Oli kaikken rakkain
ja nyt muistelemme sinua vain takapihalla haudallasi.
Onneksi kuvat muistuttavat ystävällisestä luonteestasi.

Tämän kuvan muistan laittaneeni kirjoitukseen, koska kädessäni luki Eikka. Kuva on neljä vuotta vanha ja kaverini halusi silloin tehdä minulle meikit, vain nähdäkseen minkä näköinen olen. Itse en ole koskaan käyttänyt meikkiä.
Pientä rakasta aina muistaen <3

perjantai 9. marraskuuta 2012

P*skan syömisen jalo taito

Millonhan viimeksi olen nähnyt sitä itseään meillä sisällä? Taitaa olla niin suurta herkkua, että me ei edes osata arvostaa moista. Olen miettinyt jonkinmoista ratkaisua tilanteeseen ja päätynyt näin ens alkuun tabascoon. Tää nyt vaan enää vaatii sen, että se tekis sen ulosteensa sisälle ja kerkeis sen tabascon vetästä siihen päälle, ennen kuin Helmi kerkeää syödä sen.

Ensinäkin. Tavotehhan tässä on opettaa koira sisäsiistiksi, joten mun luonto ei oikein anna periksi, että pitäsin sitä niin kauan sisällä, että saan sen tekemään jätöksensä. Tosiaan tämä paskan syönti on vain sisätiloissa.

Toiseksi. Mietin, että voisinhan minä tämän asian antaa olla. Mitä sitte vaikka se syö paskaa? Eipä se nyt niin vaarallista ole, kun se on kaiken lisäksi omaa. Uskon jopa jollain tapaa, että tää on vaan jotain pentuhömppäilyä ja menee ohi, kunhan saadaan sisäsiisteys kuntoon ja pennulle älliä päähän.

Ihan näin ajatellessani asiaa, eihän se nyt niin iso juttu ole. Miksi ylipäätään kirjoitan siitä, sillä eihän siitä ole ongelmaa muuta kuin meille ihmisille. Meistä se on jotenkin niin vastenmielistä, että joku ratkaisu on löydyttävä tähän etovaan tapaan. Helmi taas luultavasti ajattelee paskannettuaan:
"BINGO! Lounas kakkonen!"


keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Miljoonia sakemanneja


Äitini ja siskoni lapset olivat siis eilen kyläilemässä. Kaikki elukat saivat uusia leluja tuliaisina. Tonto eniten, kyllä se nyt vaan on leuhkaa poikaa. Helmi käyttäytyi mallikkaasti lasten kanssa (3- ja 4-vuotta), eikä oikeastaan edes pahemmin niihin kiinnittänyt huomiota. Leikkasin myös ensimmäistä kertaa Helmiltä kynnet ja sain siitä huudosta vähän videomateriaalia. Oikeastaan Helmi ei huuda siinä kynsienleikkuuta. Antoi kyllä leikata tosi nätisti, eikä edes kiskonut tassuja pois. Se ei vain oikein aina tykkää tuosta sylissä olosta, joten se pisti vähän neidin huutamaan.


Essikin käväisi katsomassa uutta tulokasta. Costo ei tainut oikein alussa ymmärtää mikä tuo pieni karvainen otus on ja leikki aika rajusti Helmin kanssa ulkona. Sisälle kun päästiin kaksikko leikki ihan sievästi.




"Anna mä vähän lyön sua!"


Eilen minulle myös selvisi, miksi yön jälkeen lattialla on vain pissoja, eikä ainoatakaan kakkkaa. Tämä meidän hieno-Helmi syö oman paskansa. Eilen leivoin keittiössä ja Helmi peuhasi olohuoneessa. Yhtäkkiä tuli liian hiljaista ja oli pakko mennä katsomaan mitä sielä tapahtuu. Sielä pieni neiti napsi pökylöitä nassuunsa. Kielloilla lopetti, mutta kun tulin takaisin hakemasta paperia siivoamista varten, oli Helmi uudestaan maiskuttamassa. Tänä aamuna ei ollut kuin pieni kikkare lattialla, joten on tainut sekin paska maistua oikein hyvälle.. Ei muuta kuin kehittämään jotain källiä tähän ongelmaan, jotta saataisiin se loppumaan.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Harjoittele ennen oman koiran hankkimista:

Ennen kuin hankit koiran sinun on hyvä tietää selviätkö oikeasti sen hoitamisesta ja elämästä sen kanssa. Oheinen testi on syytä tehdä syksyllä, sillä silloin on kylmää, tuulista ja pimeää.

*Hanki tukeva naru (eli talutin), sido siihen iso kivi (eli koira), jota raahaat perässäsi
*Mene aikaisin aamulla ulos kaatosateeseen, kävele kuraista tietä ja hoe: hyvä poika/tyttö, pissi ja kaki pian
*Laita taskuihisi muovipusseja ja keräile niihin koiran jätöksiä, joita varmasti löytyy, vaikkei oma "koirasi" niitä olisi tuottanutkaan
*Ala käyttää ulkokenkiä sisällä, erityisesti kura-aikaan
*Kerää puista tippuneita lehtiä ja levitä niitä lattioille
*Kanna komeita oksia ja risuja sisälle ja silppua ne puutarhasaksilla palasiksi matolle
*Kaada kylmää omenamehua matolle ja lattialle. Kävele sitten avojaloin pimeässä.
*Tiputa aamulla suklaavanukasta matolle ja yritä puhdistaa sitä illalla
*Hyppää lempituolistasi juuri ennen elokuvan loppuratkaisua ja juokse avaamaan ulko-ovi
*Pidä jaloissasi sukkia, joihin olet tehnyt reikiä tehosekoittimella
*Peitä kaikki parhaat vaatteesi koirankarvoilla, vaaleat tummilla ja tummat vaaleilla
*Kaada lattialle vastasilitetyt vaatteet
*Roiskuttele vettä ympäriinsä, kun tiskaat, äläkä pyyhi sitä pois
*Pistele ruokapöydän ja tuolien jalkoihin koloja ruuvimeisselillä
*Levitä aamulla kotoa lähtiessäsi vessapaperirulla ympäri taloa ja siivoa ne kotiin tullessa
*Unohda hetkelliset mieliteot ja yllätyslähdöt
*Mene aina kotiin suoraan koulusta tai töistä
*Mene kävelylle vaikka kaatosateessa ja tutki jokaikinen likainen paperi, purukumi ja kuollut kärpänen
*Pidä itsellesi yökoulua. Herää kolmelta aamuyöllä. Aseta sopivan kokoinen jauhosäkki (haaveillun koiran painoinen) päällesi ja yritä nukkua. Sivele kasvosi tiskirätillä, jonka olet illalla asettanut pesuvatiin vuoteen viereen. Nouse ylös aamyöllä viideltä. Ota päällesi paksu pehmoinen peitto, jota on lämmitetty patterin päällä. Kiedo se ympärillesi. Samanlaisen tunteen tulet kokemaan, kun pentu nukkuu sylissäsi.

Jos suoraan sanon, tälläistä listaa minä olisin tarvinnut silloin, kun hankin Neten. Sitä ajattelee, että on 17-vuotiaana tarpeeksi vanha kasvattamaan pentua, mutta ei se niin helppoa olekkaan. Nette oli todella hankala pentu. Sen sisäsiistiksi oppiminen vei kauan, joka suurimmaksi osaksi johtui väärästä ruokinnasta. Kahden viikon jälkeen, kun Nette oli tullut minulle, menin äitini luokse ja pyysin:
"Vie se pois.. Mä en halua sitä enää.."
Kahden viikon valvominen oli tehnyt tehtävänsä. Turhautuminen iski ja tuntui, ettei onnistu missään oikein.

Kannus auttoi tässäkin asiassa heti ja paljon. Uusi ympäristö sai Neten tajuamaan sisäsiisteyden ja se loppuikin seinään, kun pääsimme uuteen asuntoon. Ensimmäisillä tunneilla puhuttiin ruokinnasta ja mitä syötämme koirillemme. Sain sellaista noottia ruokinnasta, että se oli pakko heti vaihtaa. Sen jälkeen Netellä onkin ollut paljon erilaisia ruokia, mutta laadukkaita.

Nyt vihdoin koen itseni tarpeeksi vanhaksi hoitamaan pennun yksin. En tarkoittanut sanoillani, että 17-vuotias olisi liian nuori ottamaan koiraa, mutta pentuvaihe ei ole helppo. Näin kolme vuotta vanhempana pennun hoitaminen, ulkona ramppaus, jätösten siivoaminen, ainainen vahtaaminen ja kärsivällisyys tuntuvat paljon helpommilta. Voin kyllä myöntää, että vielä 17-vuotiaana olin täysi kakara. Kaikki muu kiinnosti enemmän kuin opiskelu ja koirat. Olin juuri saanut muuttaa valvomattomaan asuntoon yksin. Olin toki asunut jo vuoden pois kotoa, mutta silloin asuntolassa oli todella tarkka yövalvoja. Ei sielä pahuutta voinut tehdä. Kannuksessa koulu oli niin iso, ettei kaikkea voinut ja kerennyt vahata. Ilkeyttä pystyi tekemään mielinmäärin.

Vastuu kasvoi Tonton myötä ja silloin kasvoin hieman isommaksi. Lopulta Vilman ja Avan kouluttaminen kasvatti minut aikuiseksi ja alkoi oman pennun harkinta. Nyt jaloissa pyörii pentu, ei oma, mutta melkein. Pennun hoitaminen ei ole vielä missään tilanteessa tuntunut ylitsepääsemättömältä (joo, joo, se on ollut täällä vasta muutaman päivän..:)).

Kyllä Helmi-vauva on sulattanut tähän mennessä kaikkien sydämet, jotka siihen ovat sattuneet kontaktia ottamaan. Tänään äitini ja siskoni lapset tulevat käymään. Sain äidiltä viestin:
"Voidaanko tulla lasten kanssa huomenna käymään Kannuksessa. Siskosi näytti kuvan Helmistä ja oli niin söpö, että pakko tulla katsomaan."
Totta turiset, äiti.:)

Mä luulen, ettei Helmi kauaa mahu tuohon Neten punkkaan.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Se on nättiä, se on Helmee!

Nyt blogimme vastaa taas blogille annettua nimeä: German ShePoodle

Meillä nyt tapahtui niin, että pentu saapuikin meille jo sunnuntaina. En olisi kyllä jaksanutkaan odottaa kauempaa. Pennun nimeksi oli annettu Helmi ja kyllähän se vain tuolle kaunottarelle passaa. Helmi on tosi reipas pentu. Se ei vierasta ja leimautui hyvin nopeasti minuun ja Mikaan. Se tapasi aika heti useamman koirakaverin, jäniksen ja tietenkin Tonto-kishan.:)


Jänis ja Tonto herättävät huomattavasti enemmän kiinnostusta, kuin nämä koirat. Neten kanssa tullaa ihan hyvin toimeen. Eivät juuri ylimääräisiä kontakteja ota, vaikka Helmin tekisi välillä mieli. Ainahan voi tuosta ohi mennen pari lipausta antaa. Nette on ollut ihan nätisti ja sulattelee hyvää vauhtia uutta riesaa.:)

Tontokaan ei ole toistaiseksi erakoitunut, eikä Helmi sitä kyllä ihan liika kiusaakkaan. Pusuja pitää kisullekkin antaa. Kyllä Tonton perässä pitää vaeltaa, mutta mitään pahuttaa ei kissalle tee. On se vain Tontokin reipas, kun jaksaa.


Viime yö meni hyvin. Aamulla ei ollut kuin yhdet pisut lattialla. Pari kertaa vinkui yöllä, mutta hiljeni hyvin pian. Heräsin myös siihen, että pureskeli meidän sängyn patjaa ja jalkaa. Lopetti kuitenkin heti, kun kielto tuli. Tosiaan, vähän kaikkea pitää maistella nyt. Vähän johtoja, listoja ja onneksi tuo luukin kelpaa jonkin verran. Varpaita maistoi myös, kun otin jalan pois kengästä.

Vinkuminen on jossain määrin runsastakin, mutta eiköhän sekin mene ohi. Täällä nukutaan paljon ja suurimmaksi osaksi tehdään jätökset ulos.


Me nyt totutellaan toisiimme ja pennun vaatimaan elämään. Toivottavasti saan kirjoiteltua tänne paljon kuulumisia pienen sakemanni tyttösen kasvamisesta.:)

torstai 1. marraskuuta 2012

Tervetuloa opaskoiraoppilas!

Puhuin tänään Minnan kanssa puhelimessa. Hän oli tänään tekemässä pentutestiä ja kertoi, että se oikea on nyt löytynyt. Pentua kutsutaan "Helmi"-nimellä, mutta sain sellaisen kuvan, että nimen saa vaihtaa. Katsotaan nyt miltä se pentu vaikuttaa.:)

Tosiaan jo lähiviikkoina kotiimme saapuu saksanpaimenkoira narttu. Pennut ovat nyt jo luovutusikäisiä, mutta en millään voi ottaa sitä vielä. Olemme huomenna lähdössä Mikan kanssa kahdestaan Vuokattiin juhlistamaan vuosipäiväämme. Mökkiin ei valitettavasti saa ottaa eläimiä, joten Tonto menee hoitolalle ja Nette Mikan äidille hoitoon.

Päivitykset pennun kasvattamisesta alkaa siis puolta vuotta aikaisemmin, kuin suunnittelin.:) En osaa vielä sanoa, kuinka tarkasti pääsette neidin kasvua seuraamaan, mutta koitan keksiä jotain kivaa ja mahdollisimman paljon. Tai siis niin paljon, kun pikku pennulta kerkeän.:)

Uskon Neten pitävän pennusta. Ainakin muutaman päivän jälkeen. Tonto hieman epäilyttää, että vetäytyykö se takaisin kuoreensa ja erakoituu saunalle. Luulen, että sekin on vain kiinni siitä, että pennun saa opetettua siihen, että Tonton pitää saada olla myös rauhassa.

Yksinolo harjoitukset alkavat pennulla heti. Jos olisin tiennyt hieman aikaisemmin tästä, olisin saattanut pyytää töistä vapaata, mutta tämä tuli niin äkkiä. Työvuoromme Mikan kanssa menee kyllä aika hyvin pennun kannalta. Mikalla on vain aamuvuoroja ja minulla lähinnä iltavuoroja. Pentu ei siis kerkeä olemaan edes kauaa yksin.

Toivon, että pentu ottaisi mallia Netestä yksinollessaan. Nette on rauhallinen, ei hauku, eikä tuhoa. Uskon, että pennulla on hyvät lähtökohdat yksinolon opetteluun. Nette toimii kyllä erinomaisena opettajan kaikessa arjen askareissa. Se on niin rauhallinen, että siitä on hyvä ottaa mallia.

Haluatte tietenkin nähdä pikkuisesta kuvan.;) Niin arvelinkin.
Pennun virallinen nimi on: AD Black Pearl