AVA

Kuullessani, että pääsen Kannukseen kennellinjalle opiskelemaan, vannotin, että otan projektikoiran. Saksanpaimenkoira oli listalla ykkösenä, joten tavoitteena oli kouluttaa seuraava poliisikoira Rex. Nähdessäni koulun projekti sakemanneja muutin aika pian mieleni. Ehkä minusta ei olisi sittenkään siihen.

Välilla lämpenin projektikoiran ottamiselle, mutta se jäi aina ajatuksen tasolle. Kuitenkin otin Vilman, jota tarjottiin minulle ihan sattumien summasta ja siitä se alkoi. Olin aina kokenut, että en olisi valmis pitämään "jonkun toisen" koirasta huolta, mutta Vilman kanssa meni hyvin. Joulukuussa oli Vilman aika lähteä. Minna tuli hakemaan sen Kannuksesta ja meillä sattui silloin olemaan pikkujoulut luokan kanssa. Opettajat siis olivat järjestäneet meille ja koirillemme kilpailuja. Minna pääsi siis katsomaan Vilman työskentelyä ihan livenä. Sinä päivänä olin kyllä todella ylpeä itsestäni ja Vilmasta.

Juttelimme Minnan kanssa tietenkin kuinka meillä oli sujunut. "Mulla olisi muuten tuolla auton takakontissa ehkä jotain, mikä voisi kiinnostaa sua. Aattelin ottaa Avan ihan varmuuden vuoksi mukaan, josko sattuisit ottamaan sen koulutukseen." En voinut uskoa korviani. Minna tarjosi minulle heti perään toista projektikoiraa. Auton takakontista hyppäsi alas 6kk ikäinen ja hömelön näköinen saksanpaimenkoira.

Soitin äidilleni. Äitini oli sanonut, että Vilman pitää lähteä ennen jouluaattoa, sillä muuten talossamme on liikaa hälinää. Nyt piti siis kysyä, että saako sinne tulla sakemanni hälisemään. Sain äidiltäni myöntävän vastauksen ja niin pääsin sanomaan Minnalle: "Kyllä!"

Koulupäivä oli ohi ja lähdin uuden ystäväni kanssa kävelemään omalle kämpälleni. Soitin Mikalle. "Joo Vilma lähti. Vähän haikea olo. Mutta tiedätkö mitä? Mulla on uusi projekti. Saksanpaimenkoira, tää on ihana!" Voi sitä hiljaisuuden määrää, mikä kuului langan toisesta päästä, mutta ei auttanut. Kun minä saan jotain päähäni, se myös pitää.

Kuukauden päästä muutimme Mikan luokse asumaan. Tonto oli asunut sielä jo jonkin aikaa, sillä olin paljon Mikan luona, eikä olisi ollut kissalle oikein, että se olisi koulupäivät yksin ja vielä yötkin yksin. Tyhjensimme siis asuntoni ja kävin luovuttamassa avaimet koululle. Avalla meni hyvin. Sillä oli käytösongelmia, joita lähdin pikku hiljaa kouluttamaan pois ja onnistuinkin siinä aika hyvin.

Avasta tuli meille todella rakas. Se ylti helposti samalle tasolle rakkaudessa, kuin Nette. Se oli meidän koira. Ero siitä oli kamala. Sen ajatteleminenkin sai silmät kostumaan, meillä kaikilla. Nette ei ollut koskaan elämänsä aikana rakastanut ketään koiraa niin paljon, kuin tätä hömelöä sakemannia. Tonto ei oikein tykännyt, mutta tuli toimeen silti ja erakoitui, jos pentu ärsytti.

Nyt Ava on haettu pois ja se jää sille tielleen. Toivoimme kauan, että se palaisi, mutta se on niin loistava koira, ettei siitä hevillä luovu Minnakaan. Avasta tulee hieno opaskoira!