JEMMA


Helmin aikoihin alettiin silloisen avomiehen kanssa puhumaan uuden koiran hankinnasta. Olin aika varma, että halusin taas saksanpaimenkoiran, mutta yltiömäisen kriittisyyden takia koiria ja kasvattajia kohtaan en löytänyt kuin yhden kennellin ja sieltä ei ollut mitenkään mahdollista saada pentua menetysten ja steriloinnin takia. Hänelläkin oli täydellisen koiran etsintä kesken. Seurattuani jo hetken vanhan koulututtavan isovillakoiran mahan kasvamista oma polte isovillakoiraan heräsi. Kirjoitin sähköpostia omistajalle ja sain puhelinnumeron kasvattajalle Annelle.

Muistan ensi puheluni Annelle. Kävelin edes takaisin kaksiossamme ihan intona ja höpöteltiin vain villakoirista ja pennuista. Avopuolisolta oli tullut keltaista valoa, joka oli muuttumassa kuitenkin vihreäksi. Hänen takaraivossaan jyskytti pelko yhtä hankalasta pennusta kuin Helmi, mutta suurempana pelkona oli, että ottaisin seuraavaksi taas projektin ja se vietäisiin pois joskus. Kyllä hän jälkeen päin sanoi:
- Ei ole kyllä hetkeäkään tarvinnu katua päätöstä ottaa Jemma.

Ennen luovutusikää ja pentujen kasvaessa isommiksi kävimme katsomassa veijareita. Sydämemme sulatti pienempi tyttöpentu, joka kiehnäsi aika paljon läheisyydessämme. Toinen tytöistä riuhtoi kissanraapimapuusta naruja. Olimme aika varmoja miehen kanssa haluamastamme pennusta. Kasvattaja kuitenkin suositteli toista pentua meille ja ennen lähtöä otimme kyseisen neidin kunnon syyniin. Silloin minun sydämeni suli Jemmalle. Enkä ole koskaan katunut, että kuuntelin kasvattajaa.


Kesälomareissulta kotiin päin kulkiessamme, kävimme hakemassa pentukoiran kotiin. Jemma oksenteli autoon, kuolasi ja halusi syliin. Matkaa oli satoja kilometrejä ja huomasin miehen kasvoilla jo 'taasko tämä helvetti alkaa'-ilmeen. Kotiin päästyämme pentu oli kuitenkin kutakuinkin sisäsiisti ja oppi nimensä päivässä. Fiksu, filmaattinen ja hellyyttävä gorillanpoikanen, joka liikkui hassusti.



Puoli vuotiaana Jemma katkaisi oikean takajalkansa ja siitä lähtien koulutukset loppuivat minun osaltani. Jemmasta olisi varmasti moneksi. Se motivoituu älyttömästi nameista ja tekee aina mahtavalla draivilla. Itse olen kilpailuhengetön ja siksi Jemma onkin päässyt vierelleni maailman parhaaksi seurakoiraksi. Mä en ikinä pärjäis ilman Jemmaa. Se on mun tosi elämän Lassie!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti