VILMA

Kun tulin kouluun Kannukseen, vannotin, että joskus ottaisin projektikoiran. Silloin oli mielessä saksanpaimenkoira, mutta lopulta päätin, etten haluaisi projektia ollenkaan. En kokenut olevani valmis siihen. Jostain innostus kuitenkin tuli aina välillä ja suunnittelin opas labbiksen ottoa, joka sekin tyssäsi silloisen poikaystäväni kieltoihin.

Opettajaltamme tuli sähköpostia, jossa tarjottiin n. vuoden ikäistä belgianpaimenkoira malinois narttua projektikoiraksi. Koiralla oli jotain huonoja käytöstapoja ja oli ollut lähinnä häkkikoirana. Toivoin salaa laittavani viestiä opettajalleni, mutta kumosin aatteeni, muistellen keskustelua labbis projektista. Laitoin luokkakaverilleni Essille facebookissa viestiä, sillä hän oli toivonut alusta asti malinois projektia. Lopulta Vilma olikin tulossa Essille.

Vilma 1-vuotis päivänä

Kun näin kuinka lempeä koira Vilma oli, olin hieman pahoillani siitä, että en kuunnellut omaa päätä ja laittanut sähköpostia opettajalleni ensimmäisenä. Vilma olisi sopinut laumaamme hienosti. Näinkin Vilmaa käytännöntunneilla ja meidän kemiat kyllä kohtasivat heti ja aina. Olin ihan rakastunut siihen koiraan. Essille tuli uusi projekti samaan aikaan ja kun Netteä ei ollut käytettävissä, sain treenata Vilmaa. Vilma oli myös erään viikonlopun minulla hoidossa.

Ahkerat koululaiset

Ei niin ahkerat koululaiset..

Tapahtui kuitenkin niin, että Vilma aloitteli juoksujaan ja Essin toinen projektikoira oli uros. Kennelvastaavamme soitti minulle ja kysyi, tahtoisinko ottaa sen hoitoon juoksujen ajaksi. Kysyikin vielä! Olin ihan mielissäni tästä minulle tarjotusta mahdollisuudesta. Parin päivän päästä Vilma olikin sitten jo minulla. Juoksut venyivät pitkiksi ja lopulta päätettiin, että Vilma jäisi minulle niin pitkäksi aikaa, kunnes Minna tulisi sen hakemaan. En laittanut asiaa pahakseni lainkaan. Vilma oli muutenkin todella lyhyt aikainen projekti, se ei kerennyt olla Kannuksessa kuin muutaman kuukauden.

Vilman oma peti

<3

Vilma oli vaikea koulutettava. Se oli todella pehmeä ja sen kanssa meinasi mennä hermo treenatessa. Noutaminen oli sille vaikeaa, mutta sain sen kuntoon yllättävän helposti. Opaskoiranhan kanssa ei saa riehua ja repiä leluilla. Mielenkiintoa leluihin oli siis vaikea kehittää. Muuten Vilman käytöstavat olivat suht kunnossa. Lenkkeily oli vaivatonta ja koirille räyhääminen vaihtui vain niskakarvojen nostamiseen. Eroahdistus Vilmalla oli myös, mutta sitä en kerennyt kouluttaa pois. Vilma oli minulla loppupeleissä vain kuukauden.


Olen nähnyt Vilmaa sen lähdön jälkeen useita kertoja ja jälleen näkemisemme on aina yhtä hellyyttävä. Vilma muistaa minut aina ja suurin piirtein änkeää syliin, eikä muut koirat saa tulla luokseni, koska "TÄMÄ ON MINUN!" En voisi kuvitella ottavani Vilmaa takaisin (joka on edes mahdotonta, sillä Vilma menee töihin), enkä olisi ikinä uskonut, että minulla on joskus malinois, mutta Vilma on opettanut minulle paljon.

Vilmalle hyvää työuraa! Ole reipas opas LimppuPimppulainen !